Miksi?

Join aamukahvia katolla ja yhtäkkiä tunsin jotakin. Miten iso kokemus tämä on. Miten kaunista, herkkää, syvää täällä Mysoressa oleminen on. Ja siitä tunsin kiitollisuutta. Olen hyvin, hyvin, onnekas. Monessa suhteessa. Joskus havahdun ja mietin, etten edes ymmärrä miten onnekas olen.

Olen miettinyt paljon tätä joogaharjoitusta ja päätynyt aina siihen tulokseen, että järki ei sitä tavoita. Että miksi joogaan tai miksi lähden Intiaan tai miksi herään aamuisin matolle tai miksi miksi miksi. Toisaalta olen kokenut ahdistusta, kun en pysty järkeistämään edes itselleni miksi tätä teen. Olen yrittänyt selitellä itselleni, hakea syitä joogafilosofiasta tai toisilta joogaajilta. En ole löytänyt selitystä. Joskus tuntuu, että mieleni räjähtää, syytän itseäni hulluksi ja vihaan koko harjoitusta, kun en saa älylläni kiinni siitä. Miten voi olla jotain tällaista, jota en yhtäkkiä pystykään selittämään loogisesti tai järjellisesti, jolle ei oikein tunnu edes olevan selitystä? Olenko tosiaan hullu vaikka sellainen en koe olevani?

Ja kun joku kysyy miksi joogaan, en osaa selittää. Huomaan kuvailevani astangajoogan luonnetta tai asanoita ja höpiseväni jotain pintapuolista itsensä kohtaamisesta. Ja samalla ymmärrän, että järjellinen ymmärrykseni ei riitä, se ei tavoita yhtään mitään. En osaa sanoa, miksi harjoitten, mutta joka harjoituksen jälkeen tunnen miksi. Juuri tästä syystä. Jolle ei ole sanoja. Se on jotakin, jonka koen itse, sisäisesti, ja analysoiminen, perustelu tai järkeistäminen on turhaa. Koska kokemusta ei edes pysty järkeistämään. Eikä kukaan toinen (välttämättä) koe samoin kuin minä. Enhän voi tietää, mitä toiset kokevat vai kokevatko mitään.

Totta kai löydän järkiperusteita joogaharjoitukselleni. Se pitää terveyttäni yllä, venyttää ja vahvistaa lihaksistoani ja luustoania, pitää hengityselimeni kunnossa. Auttaa minua saamaan rytmiä päivääni, valmistaa minua kohtaamaan arjen. 

Ja myös muita syitä löydä. Harjoitus antaa minulle henkistä voimaa, energiaa, valoa. Se tekee minusta avoimemman, vastaanottavamman. Se näyttää mitä oikeasti tunnen, mitä sisälläni on. Harjoitus herkistää. Se laittaa minut kohtaamaan itseni, tunteeni.

Ja tajuan, että nämä syyt ovat jonkunlaista haparointia, jotain "siihen suuntaan", järkeistämisyrityksiä.

Tämä harjoitus yksinkertaisesti osuu minussa johonkin, se koskettaa minussa jotakin. Tämä kokemus yksin riittää, koska siinä on jo kaikki.