Chanting

Menimme Jussin kanssa eilen Jayashreen ja Narasimhan luo. 

Jayashree on sanskritin kielen professori, joka opettaa chantingia joogaoppilaille. Minusta hän on hyvin hellyyttävä, hyväsydäminen ja viisas nainen, jonka kanssa on ihanaa chantata. Chantingin jälkeen Narasimhan opettaa joogafilosofiaa. Hänkin on hyvin viisas ja hänellä on paljon tietoa - sekä intialaisesta filosofiasta että länsimaista tieteellistä tietoa. Jayashree ja Narasimhan myös matkustavat ympäri maailmaa opettamassa. Suomessakin!

Narasimhan & Jayashree.1

Chanttaaminen tarkoittaa (pyhien) tekstien ääneen lausumista eli resitoimista tietyllä sävelkululla. Chanttaaminen ei rajoitu vain idän perinteisiin, sillä se tunnetaan myös esimerkiksi juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perinteissä. Puhumattakaan kansanperinteestä - Suomessa esimerkiksi kansanrunous (Kalevala!) on eräänlaista chantingia - aihe vain on eri. Äänen käyttö ja sen voima tunnetaan siis monissa monissa perinteissä. Kyse ei kuitenkaan ole laulamisesta, vaan ääneen lausumisesta.

Jayashreen luona chanttaamme joogasutria ja muita sanskritinkielisiä tekstejä. Sanskrit on idän pyhä kieli ja sillä on Intiassa sama asema kuin latinalla oli läntisessä perinteessä. Sanskrit on pääsääntöisesti kirjallinen kieli - ei niinkään puhuttu, eikä se ole varsinaisesti kenenkään äidinkieli. Jostakin syystä sanskrit on suomalaisille helppoa ääntään - Sharath (guruni) totesi viime elokuussa Suomen kurssilla, että suomalaisten sanskritin ääntäminen on todellä hyvää. En tiedä mistä tämä johtuu, äänteet on kai helppo oppia, eikä suomen ääntämys häiritse. Tunnen muutamia englantia äidinkielenään puhuvia, joille sanskritin ääntäminen on hyvin hankalaa. Toisaalta minusta on yhdentekevää mikä on äidinkieli tai miten osaa ääntää sanskritia, koska olennaista kai on, miten ja miksi chantingia tekee.

Tulin chanttaamisen kanssa varsinaisesti tutuksi vasta joogan aloittamisen myötä. Chanttaus on tuntunut merkitykselliseltä ja tärkeältä jo aivan aluksi, kun tutustuin siihen oman joogaopettajani johdolla. Olen aina pitänyt laulamisesta ja äänen käytöstä, enkä ihmettele miksi tunnen vetoa myös chantingia kohtaan. Toisaalta esimerkiksi joogasutria chantatessa mukana on myös täysin uusi perinne ja kieli - en aina edes ymmärrä mitä chanttaan, mutta itseäni se ei häiritse. Ja ainahan voin tarkistaa jälkikäteen mitä tuli lausuttua ääneen. Ymmärrän vallan hyvin, että jotkut eivät halua sanoa vieraalla kielellä jotain, mutta minulle se ei ole ollut ongelma sanskritin kohdalla. En oikein jaksa uskoa, että olisi tullut kirottua joku tai lausuttua hävyttömyyksiä sanskritiksi......

Minulle tärkeää on olla läsnä chantatessa ja sanskritin kieli on sen verran haastavaa, että se myös vaatii täyttä keskittymistä. Toisinaan chanttaus tuntuu kuin toiselta joogaharjoitukselta, ja sellainen chanting onkin, jos sitä tekee läsnäolevasti, aidosti ja avoimesti. Uskon myös vahvasti siihen, että hengityksen ja liikkeen ohella äänikin voi hoitaa, parantaa ja avata.

  

Täällä lisätietoa Jayashreen ja Narasimhan toiminnasta.