Kipu

That’s why we have this one sutra: no pain no gain.

Sharathin sanoja viime konferenssista.

Jos jotain olen joogaharjoituksesta oppinut, niin sen, että mikään ei tule ilmaiseksi. Jos haluaa jotain saavuttaa, on sen eteen tehtävä töitä, nähtävä vaivaa, joskus kipuakin. Tämän olen myös henkilökohtaisesti kokenut ja se pätee minusta kaikkialla elämässä.

Kipu voi viitata moneen asiaan. Minulle henkilökohtaisesti ensimmäinen kosketus ”no pain – no gain” –sutraan (:D) oli, kun aloitin aamuharjoittelun. Ennen joogaa nautin vuorokausirytmittömästä elämästä ja pitkään valvomisesta. Aamuherätykset eivät siis olleet kovin miellyttäviä, mutta silti nousin ja nousin ja taas nousin, vaikka uni olisi maittanut ja ärsytti. Teki kipeää luopua vanhasta ja alkaa luoda uutta toimintatapaa, mutta tiesin, että tätä haluan ja näin minun pitää toimia. Näin jälkeenpäin huomaan, että kannatti. Jotain olen kai saavuttanut, kun aamuherätykset eivät enää kirpaise entiseen tapaan. Tähän on tultu tietynlaisen kivun kautta, enkä ole saanut aamuheräämistä mitenkään ilmaiseksi, vaan omalla työllä ja vaivalla.

Ihmiset ovat tietenkin erilaisia ja toisilla muutokset tapahtuvat itsestään, eikä välttämättä edes tarvitse ”kamppailla”, mutta silti luulen, että jokaisessa ihmisessä piilee mukavuudenhalu. Askel oman epämukavuusvyöhykkeen suuntaan voi tuntua isolta, mutta jos sitä ei ikinä ota, eivät rajat ikinä siirry eikä muutosta tapahdu. Tietenkin eri asia sitten on, haluaako muutosta. Jos haluaa, se vaatii toimintaa.

Toisaalta joogaharjoituksen myötä olen kohdannut myös fyysistä kipua. Joskus jooga-asennot eli asanat sattuvat. Jokainen päivä on erilainen ja kipukin on siten erilaista ja paikantuu eri kehonosaan. Fyysistäkin kipua on monenlaista ja sillä on eroa, onko kysessä ”nyt-jokin-repeää-tai-naksahtaa” –kipu ja milloin kipu, jota kestää. Kipu on aina kehon viesti tai reaktio, jota on kuunneltava. Kipua voi mielestäni ajatella myös suojana; että ei vedä kehon rajojensa yli ja riko itseään. Toisinaan kipu myös auttaa jopa keskittymään ja kuuntelemaan kehoa paremmin, kun on pakko olla kartalla, miten kehoaan kohtelee. Kipu voi viestiä myös siitä, että on tehnyt jotain väärin tai loukannut kehonsa. Onkin hyvä miettiä, mistä kipu syntyi ja miksi ja miten toimia kivun kanssa.

Minusta on tärkeää muistaa, että kipu ei aina ole fyysistä, kehoon paikantuvaa kipua, vaan se voi olla myös sisäinen tuntemus. Kuten ulkoinen, sisäinenkin kipu sattuu. Asanaharjoitus saa esiin myös tällaisia sisäisiä kipuja, joita on ehkä vältellyt vuosikaudet. Ihminen saattaa jopa tietää, että sisäistä kipua on, mutta ei anna sille tilaa. Tilan antamisen sijaan kipua on helppo yrittää peittää, paikata tai suojata kaikella ylimääräisellä. Joskus huomaa tekevän kaikkensa, jottei tarvitsisi olla tekemisissä oman syvimmän haavansa kanssa, koska tietää sen sattuvan. Välttelystä huolimatta kipu kuitenkin säilyy, eikä se poistu itsestään. Kivun täytyy antaa vapautua, kipu on pakko kohdata, jos siitä haluaa eroon. En tiedä haluaako joku elää kivun kanssa koko elämänsä.

Minusta ainut keino on mennä kivun läpi, elää se todeksi. Itse uskon vahvasti, että juuri kipu kasvattaa. Kyse onkin ehkä siitä, murjooko itseään kivun läpi väkisin hampaat irvessä vai ottaako sitä juuri sen verran, kuin pystyy kestämään, liikkuen sopivasti omalla epämukavuusalueellaan.

Kivun kautta kasvaa ja sen läpikäytyä on usein päässyt jostain. Keho aukeaa, rentoutuu ja asana ei enää satukaan. Kivun läpikäytyä usein myös näkee kirkkaammin ja olo on vapaampi, seesteisempi ja rauhallisempi kuin ennen.

No pain no gain.