Putoilevia kookoksia!

Hauskaa, miten joka puolella maailmaa on omat arkiset puuhansa. 

Eilen tullessani shalan chantingista oli kotikadulla mielenkiintoinen projekti meneillään. Mies kiikkuu korkeassa palmussa ja pudottelee kookoksia alas maahan kahden naisen seuratessa toimitusta ja varoittaessa ohikulkijoita putoilevista järkäleistä. Jäin itsekin hetkeksi pällistelemään talkoita, kunnes mies laskeutuu ketterästi alas hivuttautuen palmun runkoa pitkin. Minusta näytti, että kyseessä ei ollut ihan eka kerta. Tuli aika hyvä olo, kun siinä naisten kesken katselimme miehen puuhia. En tietenkään ymmärrä paikallista kieltä kannadaa, mutta kuvittelen, että muutama ohje siinä huudettiin ylös latvaan.... 

Viime vuonna täällä ollessa pohdimme, mitä tapahtuisi, jos kookos putoaisi päähän. Ne kun ovat aika painavia.

Ekana päivänä Mysoressa tuuli kovaa!

Täällä aamuaskareisiin kuuluu myös portin pielien ja sisäpihan lakaisu. Aamuisin alkaa kuulua tuttu harjauksen ääni ja veden lorina, kun naiset puhdistavat talonsa edustat liasta ja pölystä – joka aamu. En yhtään ihmettele miksi. Tuntuu, että täällä pitää siivota paljon paljon useammin kuin Suomessa, koska pölyä ja hiekkaa kertyy ihan eri tavalla. Lika kiehtoo myös muurahaisia, hämähäkkejä ja torakoita, rottiakin, joten puhtaus on erityisen tärkeää.

Pesun jälkeen naiset piirtävät maahan porttien eteen erilaisia kuvioita. Tällainen kuvio on meidän kotimme portin edustalla:

 Minusta on ihanaa, miten kaikki on täällä niin koristeellista! Pienetkin yksityiskohdat huomioidaan.

Kotiportin kulma.

Elämää.

Pyrin pesemään ja harjaamaan tänne omaan yläkerran asumukseeni vievät (ulko)portaat muutaman kerran viikossa. Tästä huolimatta jaan huoneeni muurahaisten kanssa. Ensi päivinä ne valtasivat koneeni, nyt niiden reitti kulkee huoneeni poikki ulko-ovelta toiselle. Ei auta vaikka kuinka jynssäisin ja puhdistaisin lattialistaa – ne pysyvät. Ja toisaalta, eivät ne minua juurikaan haittaa. Enää. Aluksi halusin niistä palavasti eroon. Nyt elelen niitten kanssa sulassa sovussa.

Torstaina tuli Jayashreelta italialaisen miehen mopon kyydissä takaisin Gokulamiin. Vilkuilin eksyneen näköisenä haluaisiko joku jakaa rikshan kanssani, kun italialainen kysyi olenko menossa Gokulamiin ja viittoilee minua kyytiinsä.  Hän ajoi lujaa ja matkalla ehdimme vaihtaa tutut kysymykset, jutella Roomasta ja Suomen talvesta. Kyydistä jäätyäni kiitän ja kysyn korvauksesta, jolloin italialainen vain virnistää epäuskoisesti, taputtaa minua olalle ja jatkaa matkaansa. 

Eilenaamulla ohjattu joogaharjoitus alkoi klo 4:30 shala timea (eli oikeaa aikaa n. klo 4:10), mikä tarkoitti aikaista herätystä. Pohdin, miten normaalilta oikeastaan tuntuukaan herätä keskellä yötä harjoittelemaan, odottaa kadulla shalan porttien ulkopuolella toisten kanssa täydessä hiljaisuudessa, ja toisaalta, miten kummalliselta se ehkä ulkopuolisille kuulostaa. 

Ihanaa kokea tällaista yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta! Intia avaa sydämet.