Äänet

Tällaisen aloitin. Blogin.


 

Näkymä parvekkeelta.

Olen ollut nyt noin kaksi viikkoa Mysoressa ja asettunut hiukan aloilleni. Muutos on ollut huima. Jätin taakseni kylmän, pimeän ja vetisen, mutta kuitenkin tutun ja turvallisen Suomen ja astuin valon, lämmön ja hälinän keskelle vieraaseen, mutta kuitenkin syleilevään Intiaan. Ensimmäiset viikot ovat menneet täysin totutellessa uuteen asuinympäristöön, uuteen päivärytmiin sekä uuteen aistimaailmaan äänineen, väreineen, makuineen, tuoksuineen ja tuntemuksineen. Tuntuu, että kaikki aistini kokevat koko ajan uutta. 

Minulle tällä kertaa vaikeinta on ollut tottua äänimaailmaan, joka on hiljaisuudesta nauttivalle hyvin korville lyövää. Äänimaisema koostuu liikenteen melusta; rikshojen jatkuvasta tööttäilystä, skootterien ja moottoripyörien huminasta, autojen peruutustutkan melodioista; katumyyjien huudoista (papai!), kannadan tavuista ja koiran haukahduksista. Toisinaan saatan kuulla muslimien soinnukkaan rukouskutsun ja kilkattavien kellojen helinän.

Vaikka ääniin tottuminen vie aikansa ja on toisinaan raskastakin, kuulen niiden takana elämän. Esimerkiksi tööttäilyssä ei mielestäni ole kyse tahallisesta ja ilkikurisesta mekastuksesta, vaan itse aistin äänet toisten huomioonottamisena. Takaani huristava rikshakuski ei (välttämättä) tööttäile ärtymyksestään, vaan viesti on enemmänkin: ”huomasin sinut, huomaa sinä nyt minut ja varo!” Koska liikenne on vilkasta, ei silmä ehdi kaikkialle ja avuksi otetaan siis kuuloaisti. Ihmiset huomioivat toisiaan jatkuvasti, vaikka aluksi saattaa vaikuttaa, että kyse on enemmänkin aggressiivisesta läpitunkemisesta. 

Silti en voi väittää, etteikö Suomen hiljaisuudessa kasvaneelle äänet olisi joskus liikaa. Toisinaan säpsähtelen tööttäilylle ja toisinaan taas huomaan astuvani syrjään automaattisesti töötin kuultuani. 

Olen myös pannut merkille, että liikenne kokonaisuudessaan perustuu luottamukselle. Risteykseen yhtä aikaa osuttaessa pitää vain luottaa siihen, että minä menen ensin ja sitten on sinun vuoro. Tilaa pitää antaa jatkuvasti ja keskittymisen on oltava hyvin fokuksessa. Täällä sääntö ”isompi menee ensin” on varsin selvää. Useat joogaoppilaat vuokraavat skootterin, ja katselen ihaillen ja kauhistellen, kun he viilettävät Gokulamin katuja kuin vanhat tekijät. Klisee tai ei; harjoitus tekee mestarin. Toisaalta jo kadun ylittäminen jalankulkijana on aikamoista puuhaa, varsinaisia suojateitä kun ei ole. Tosin tässä huomaan koko ajan kehittyväni ja oppivani milloin on oikea hetki astua.

Päivärytmini on alkanut myös muotoutua. Herään n. klo 04:10, peseydyn ”vanhanaikaiseen” tapaan sankoja ja vesikannua apuna käyttäen, koska suihku ei ole käytössä. Vaille viisi suuntaan joogashalalle kämppikseni Annin kanssa. Tuohon aikaan Gokulam on yllättävän hiljainen. Vastaan jolkottelee iloinen kulkukoira häntä heiluen, muutama myyjä purkaa maitopussi-lastia ja pari rikshaa huristelee hiljalleen ohi. Joogasalissa sen sijaan on täysi action päällä; salin ilma on tiivis ja trooppinen noin kuudenkymmenen joogaajan hiestä ja keskittyneisyydestä. Jaksan edelleen hämmästyä ja ihmetellä mahdottomilta näyttäviä jooga-asentoja, ja harjoittelijoiden keskittymistä, energiaa, fokusta ja antautumista. Tähän joukkoon on hieno itsekin liittyä, sulautua osaksi, kun Sharathin ”one more!” huuto raikuu. Jooga on kaikille.

Viime vuoden kylpyamme ja pyykkisanko.

Joogan jälkeen kello näyttää noin seitsemää. Klo 11 maissa nappaamme Annen kanssa rikshan ja suuntaamme Jayashreen ja Narasimhan pikkuruiseen työhuoneeseen chantingia ja joogafilosofiaa opiskelemaan. Chantingissa resitoimme joogasutria ja erilaisia mantroja sanskritin kielellä. Jayashreen tapa opettaa chantingia on perinteinen, jolloin opettaja lausuu ensin pätkän ja oppilaat toistavat matkien opettajaa. Toisinaan chanting tuntuu kuin toiselta joogaharjoitukselta!

Intensiivisten, keskittymistä vaativien ja hyvin antoisien oppituntien jälkeen suunta on usein koti-Gokulam ja lounas. Varaa on mistä valita ja ruoka on hyvää, maukasta – ja joskus hiukan tulistakin… Lounaan jälkeen vetäydyn kodin suojiin ja tästä viikosta eteenpäin illat ovat vapaat, kun Bhagavad Gita –luentoja pitänyt Alexander palasi Norjaan. Minulle klo 20 on eräänlainen merkkipaalu, jonka jälkeen alan suunnata ajatuksiani nukkumista kohti…. Herätäkseni taas uudelleen neljän maissa! 

Kaksi viikkoa on kulunut vauhdilla. Paljon on vielä edessä ja yritän koko ajan suunnata huomiotani käsillä olevaan hetkeen, hengittää ja olla läsnä kehossani, mielessäni ja tunteissani.