Satyameva Jayate*

Koska opiskelen uskontotiedettä, koen pientä velvollisuutta kirjoittaa kulttuurisesta/uskonnollisesta kerroksesta. Seuraavassa muutamia havaintoja, joita olen täällä tehnyt ja omia ajatuksiani uskonnollisesta kerroksesta, jota on vaikea itse asiassa irrottaa erilleen kulttuurin muista osa-alueista.

Ensin hiukan Intiasta. Intia on maailman toiseksi väkirikkain maa heti Kiinan jälkeen: täällä on ihmisiä yli 1,2 miljardia ja väestönkasvu on huimaa. Ennuste on, että Intia itse asiassa ohittaisi Kiinan väkimäärän jossain vaiheessa. Väkirikkaus tarkoittaa myös kielten paljoutta: Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindi ja englanti ovat käytetyimmät. Täällä Mysoressa, joka kuuluu Karnatakan osavaltioon ja sijoittuu siis etelä-Intiaan, puhutaan kannadan kieltä. Intia itsenäistyi Brittien hallinnosta vuonna 1947. Intia on ydinasevaltio, mutta samalla se voidaan määritellä myös teollistuneeksi kehitysmaaksi.1

Intian uskonnollinen kenttä käsittää pääuskonto hindulaisuuden lisäksi mm. islamin, kristinuskon ja sikhiläisyyden. Intialaisista hinduja  on 81,3%, muslimeja 14%, kristittyjä 2,5%, sikhejä 2% sekä muiden uskontojen kannattajia 2,5%. 2

3

Yleisesti ottaen uskonto ja uskonnollisuus on täällä hyvin, hyvin kulttuuriin sisällerakennettua ja erittäin näkyvää. Mielestäni voi hyvin todeta, että varsinaisesti ei edes ole osa-aluetta, jossa uskonto ei näkyisi, eikä uskontoa voi samalla tavalla erottaa muusta elämästä kuin vaikkapa Suomessa. Tuntuu, että ihmiset on ikään kuin kasvatettu uskontoon ja uskontoa tai uskoa jumalaan pidetään aivan normaalina, jokapäiväisenä asiana.

Uskonto näkyy ja kuuluu jo ihan katukuvassakin. Tottakai varmasti jo siitä syystä, että esimerkiksi täällä Mysoressa on n. 800 000 asukasta, jengiä on siis hiukkasen enempi kuin meillä Pohjolassa. Temppeleitä ja moskeijoita minareetteineen on melko tiuhaan, myös muutamia kirkkoja näkyy siellä täällä. Olen nähnyt jopa kristittyjen hautausmaan hautakivineen kaikkineen, mikä on siksi hämmästyttävää, että täällä polttohautaus on yleistä hindulaisuudesta johtuen. Toisinaan täällä näkee myös hautajaiskulkueita, joissa ruumista kannetaan värikkäin kukkaköynnöksin koristellussa kantotuolissa ja ihmiset kulkevat kulkueen mukana, naiset usein viimeisinä.

Aamuisin, kun palaan joogaharjoituksesta noin kuuden maissa, kaikuu minareettien taianomainen rukouskutsu. Päivän mittaan saattaa kuulla myös erilaisia hindu-perinteeseen kuuluvia mantroja, joita ihmiset joko resitoivat itse tai kuuntelevat levyltä.

Vaatimattomia, eri hindujumalille omistettuja alttareita näkyy kaikkialla, esimerkiksi pikku myyntikojuissa ja jopa "riksha-pysäkeillä" on omat pikkualttarinsa, joissa hindujumalien kuvia koristaa asiaankuuluvat kukkaköynnökset tai kynttilä. Uskonnot näkyvät myös ihmisten ulkomuodossa: musliminaiset ovat pukeutuneet mustaan niqabiin ja hindumiehet maalanneet otsaansa kolme vaakasuoraa valkoista viivaa merkiksi Shiva -jumalan seuraamisesta. Naiset piirtävät talojen porttien eteen aamuisin yantroja eli erilaisia kuvioita, jotka ovat perinteisesti Lakshmi -jumalalle omistettuja. Kotien ovenpieliä koristaa usein Ganesha -jumala, Om-symboli komeilee portissa tai rikshan takana ja toisinaan talojen etusivuja koristaa irvistävä naamari kieli pihalla.

Jumalat tervehtivät tulijoita portin pielessä.

Näitäkin täällä on. Myös naamareina talojen edustoilla.

Ainakin niissä kodeissa, joissa olen täällä käynyt, on ollut puja-huone eli pikkuinen, ikäänkuin kaapinovien taakse, kätkeytyvä alttarinurkkaus. Puja-huoneessa on eri jumalien kuvia ja patsaita ja ne on koristeltu kukkasin, kynttilöin ja suitsukkein ja usein näissä alttarisyvennyksissä on myös hedelmiä uhrilahjoina jumalille. Puja-huone on tarkoitettu erilaisia uskonnollisia rituaaleja varten. Pujaksi kutsutaan hindulaisuuden uskonnollista rituaalia, ja kuvittelisin pujan kulun vaihtelevan sen mukaan, missä tilanteessa se tehdään. Toisaalta pujan voi (tai se jopa pitää?) tehdä päivittäin. 

Puja-huone viime vuoden majoituspaikassa intialaisen perheen luona.

Jännää on myös se, että täällä jopa joillekin materiaalisille esineille tehdään puja. Ennen kuin saimme skootterin, vuokraaja kertoi lähettäneensä skotun pesuun ja pujaan. Kun sitten saimme kulkupelin, oli se koristeltu kukkaköynnöksellä ja mittaristoa koristi punainen jauheelle tehty täplä. Chamundi -vuorella näin myös, kun autolle suoritettiin pujaa. Ihmiset kiersivät autoa, ja toimitusta johti pujari eli ikään kuin pappi, joka oli pukeutunut valkoiseen kaapuun. Mielenkiintoista!

Jumal-tarroja on kyllä vaikka ja missä. Tämä Ganesha on viime vuoden kodista.

Hanuman -apinajumala ikkunassa.

Ihmisten usko jumalaan/yliluonnolliseen energiaan/miksi sitä nyt kutsuukaan, on täällä minusta hyvin arkipäiväistä, eikä siitä tehdä mitään isoa numeroa. Esimerkiksi temppelin ohittavat kulkijat saattavat pysähtyä keskelle kadun vilinää, ottaa kenkänsä pois ja kääntyä temppeliin päin kämmenet yhdessä namaste-tervehdykseen liitettyinä, lausua muutaman sanan silmät suljettuina ja sitten jatkaa matkaansa tai katujen siivousta tai rikshan ajamista tai mitä nyt olivatkaan tekemässä.

Minusta tuntuu, että täällä ihmiset elävät jatkuvasti jotenkin pintatasoa "syvemmällä" (mitä ikinä se nyt sitten tarkoittaakaan.......), vaikka yhtä lailla täällä käydään töissä/koulussa ja kaupassa, riidellään perheenjäsenten kanssa, lenkkeillään ja hoidetaan arkiaskareita. Itse asiassa olen pohtinut, että ei elämä ole sen kummempaa yhtään missään (miksi olisi!) - ja samalla kuitenkin katselen silmät pyöreinä ympärilleni ja hämmästelen, miten erilaista kaikki on :D Paradoksaalista. Joka tapauksessa, henkinen/hengellinen/uskonnollinen/miksi sitä haluaakin kutsua kerros tekee täällä olemisesta jotenkin.... herkkää ja syvää, toisaalta myös mielenkiintoista ja erikoista, joillekin varmasti jopa ahdistavaa.

Tässä maassa - jo tässä yhdessä kaupungissa - riittää kyllä pohdittavaa ja havainnoitavaa! Eikä tarvitse kuin kävellä kadulla koti-Gokulamissa ja pitää silmänsä auki. Toisaalta tämä on yksi syy juuri siihen, miksi tykkään asua yhdessä paikassa pidemmän aikaa: ehtii päästä hiukan pintaa syvemmälle ja oikeasti nähdä miten ihmiset elävät arkeaan. Minusta kun "tavallinen elämä" on ehkä jopa kaikkein mielenkiintoisinta - sitähän me kaikki elämme omalla erikoisella ja erityisellä tavallamme ;)



* (Intian motto) Vain totuus voittaa

Eläinkunta

Oltuani täällä hiukan yli 2 kuukautta nyt, olen nähnyt ainakin nämä eläimet:

- erivärisiä (myös keltaisia!) lempeitä lehmiä

- kaikenlaisia koiria, sekä katu- että lemmikkikoiria

- muutamia kissoja

- villihevosia (vanhempi + varsa päivystivät aamuyön tunteina Gokulamin urbaanissa ympäristössä)

- villisikoja, joista yhtä isoa luulin kiveksi, kunnes se liikutti häntäänsä (oli pimeää)

- norsuja, jotka oli ikävästi valjastettu turisteille hupitarkoitukseen ratsastusta varten

- vuohia; ihanan ketteriä 

- kanoja häkissä, ne oli päätymässä teurastettaviksi :(( 

- kanoja, kukkoja ja tipuja ihan vapaalla jalalla 

- liskoja

- hiiren

- isoja rottia

- erilaisia lintuja, kuten haukkoja, ankkoja, sorsia, haikaroita ja jotain värikkäitä yksilöitä

- erinäisiä hyönteisiä, kuten pikkumuurahaisia, isompia muurahaisia, pomppivia hämähäkkejä, isoja lentäviä jotain, perhosia, kärpäsiä, hyttysiä..... mitä näitä nyt on

- torakoita

Listan viimeiset ovat tuottaneet eniten sydämen tykytyksiä ja päänvaivaa. Lämpimissä maissa torakat on tosi yleisiä ja nämä yksilöt ovat asustaneet täällä meidän asunnossa meidän kanssa ihan sulassa sovussa. Toisin sanoen ei olla oltu ihan tietoisia niiden olemassaolosta, kunnes sitten viime viikolla jonain aamuna (yönä....) ne hiukan yllätti mut... Päiväsaikaan kun niitä ei näe. Ja nämä eivät olleet pieniä. Pahinta torakoissa on musta se, että ne on niin vikkeliä. Koko ja nopeus eivät sovi yhteen, niin ison eliön pitäis olla paljon hitaampi!!!!

En saanut muutamana yönä oikein nukuttua, kun aamun kauhukohtaamiset torakoitten kanssa oli mielessä. Nyt on onneksi jo helpottanut. Tosin vieläkin herättyäni hiivin hiukan varovasti (ja vainoharhaisesti) huoneen poikki laittamaan valot päälle.

Nyt noin viikkoa myöhemmin meidän torakkakanta on huomattavasti vähentynyt. Viimeksi tänä aamuna näin yhden pikkuisen, jonka Jussi pyydysti purkkiin. Huh.

Hauskaa seurata omia reaktioita. Tai olen itse asiassa hiukan hämmentynyt, miten oma reaktioni oli niin voimakas. Toisaalta tilannekin oli tietynlainen, täydestä unesta täyteen hereillä oloon on pitkä matka. Ja eihän meillä Suomessa noita vikkeläjalkoja edes ole. Hyvä niin.

Mutta täällä on kyllä eläinkunnan kanssa ihan erilaisessa kontaktissa kuin kotona. Jotenkin eläimet on paljon enemmän läsnä, kun niitä näkee koko ajan. Esimerkiksi noita lehmiä. On jopa hiukan surullista, että alan jo tottua niiden käyskentelyyn tuolla kadulla, kun onhan se aika ihmeellistä! Ja upeeta, että niitä täällä keskellä kaupunkia on. En yhtään ihmettele miksi paikalliset kunnioittavat lehmiä. Lehmät ovat tosi lempeitä, harkitsevaisia, hyvänsuopia ja rauhallisia. Kaikki hyviä ominaisuuksia myös ihmiselle! Eläimet ovat täällä suurimmaksi osaksi myös vapaina. Toisinaan lehmät ovat köytettyinä, mutta useat kuljeksivat ihan vapaina ja ihmiset ruokkivat niitä ja juottavat niille vettä, myös lypsävät. 

Myös koiria näkee täällä paljon ja minun mielestäni ne ovat aika elinvoimaisia. Totta kai turkki on räihnäinen, korvasta saattaa puuttua pala ja joku ontuukin, mutta silti koirat ovat aika virkeitä ja heiluttavat iloisesti häntäänsä.  Shalallakin on oma (kulku)koira, joka aina pyrkii meidän joogaajien vanavedessä sisälle ja jonne se on kyllä muutmaan kertaan onnistunut pääsemäänkin... Tuleva joogi, ehkä :D

Totta kai eläimet ovat eläimiä ja ihmiset ihmisiä, mutta minusta kaikkea elämää voi silti kunnioittaa. Mikä ei tarkoita, että alkaisi kohdella eläimiä ihmisen kaltaisena. Eläimet ja kasvit ovat kuitenkin myös tämän pallon asukkaita. Ne inhottavat torakatkin. Miten kaksijalkainen muka olisi elämältään arvokkaampi kuin toiset tätä maapalloa asuttavat elävät?

Paikallisen juhlapyhän aikaan lehmät värjättiin kurkumalla keltaisiksi. Sitten niitä juhlayönä hyppyytettiin tulien yli (cow jump), mitä en kyllä (onneksi) nähnyt.

Hiukan siestaa.

Anna hyvän kiertää

Aamun mietteitä.

Eilisessä konferenssissa Sharath puhui mm. karmasta.

Mitä kylvät, sitä niität.

Sitä saa mitä tilaa.

Se minkä laitat eteenpäin, palaa luoksesi.

Hyvä palaa hyvän luo, paha pahan luo.

Karma tarkoittaa tekoa. Jokaisella teollamme on seuraus, eikä mikään teko ole merkityksetön. Karman ajatus on, että hyvät teot tuottavat hyvää karmaa ja huonot teot huonoa karmaa. Toisin sanoen hyvät teot tuovat hyvyyttä osaksesi, pahat teot pahaa. 

Jos kylvän kauraa, enkö niitäkin kauraa? Jos lyön, eikö ole loogista, että itsekin tulen joskus lyödyksi? Entä jos itse kohtelen ihmisiä epäystävällisesti, voinko odottaa, että he puolestaan kohtelisivat minua hyvin?

Minun silmiini karma on hyvin loogista ja sen voi jopa nähdä omassa elämässään, ihan pienessäkin mittakaavassa. Jos hymyilen kadulla tuntemattomalle, usein hymyyni myös vastataan. Tai jos ei, niin ehkä joku tuntematon hymyileekin ensin minulle! Voihan tietenkin olla, että kaikki on vain sattumaa. Sattuma ei kuitenkaan voi olla jatkuvaa, silloinhan siitä tulee säännönmukaisuus.

Lainasin kerran rahaa tuntemattomalle, jolla ei ollut varaa bussilippuun. No, sitten toisen kerran itse bussilippua ostaessani huomasin, että pari euroa puuttuu ja etupenkillä istuva matkustaja tarjoutui lainaamaan rahan minulle. Sattumaa tai ei, tuntui aika hyvälle, kun en jäänytkään pysäkille.

Vaikka ei uskoisi karmaan, mikään ei estä kokeilemasta. Kokeilemasta hymyillä vastaantulijoille, sanomasta muutamaa kaunista sanaa toiselle, lainaamasta rahaa tuntemattomalle. Jos ei muuta, niin saa ainakin hyvän mielen itselle.

Toisaalta olen pohtinut myös sitä, että miksi "antaa samalla mitalla takaisin", vastata pahaan pahalla. Jos joku huutaa minulle, voinhan yrittää olla huutamatta takaisin tai olla edes hiljaa.

Ja: toisinaan on parempi olla ystävällinen kuin olla oikeassa.